tiistai 18. helmikuuta 2014

Uutta ja vanhaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja taas. Viikonloppuna tehtiin Antin kanssa uusi ohjelma ja sitä olisi tarkoitus noudattaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. Ohjelmassa on yhteensä neljä treenipäivää ja kahtena päivänä viikossa vedetään tuplatreenit. Eli käytännössä aamuin ja illoin salilla parina päivänä viikossa.

Nyt luulis tällä ohjelmalla biffin tarttuvan roppaan ja miesten kasvavan silmissä :). Alkuun pitää tunnustella hieman miten ohjelma lähtee käyntiin. Virtaa löytyy molemmilta kyllä, että siihen ei pitäisi kaatua ainakaan.

Tänään piti aloittaa tuplatreenillä, mutta vanhemmalla jantterilla oli kello taas niin sekaisin, että herättyä tuli vasta klo 11.00. Rytmi aivan sekaisin johtuen viikonlopun raskaasta työputkesta. Oli kyllä jauhot niin loppu, että lepo teki kyllä terää. Eli lähtö meni täysin läskiksi ja Risto ottaa siitä täyden kunnian.

Aloitamme tänään siis tavallisella yhden treenin päivällä ja tuplatreenit siirtyy todennäköisesti viikonlopulle, jolloin on lupa nauttia pitkistä vapaista.

Tuplapäivinä treenit keskittyy rinta- ja ojentajalihahksiin sekä selkä- ja hauislihaksiin. Näinä päivinä aamulla on raskaimmat treenit ja iltaisin haetaan se viimeinen silaus hieman kevyemmällä treenillä. Yhden päivän treenit sisältää jalat, olkapäät ja vatsan. Toivottavasti saadaan tuloksia tällä ohjelmalla eikä miehet hyydy.

Treenit on molemmilla kulkenut erittäin hyvin. Paljon on tullut iltaisin painettua pajalla ja iltatreenit tuntuvat toimivan paremmin molemmille. Ainut ongelma on ollut treenin jälkeinen unensaannin mahdottomuus. Kroppa käy treenin jälkeen melko kierroksilla, mutta tämä aika on hyvä käyttää vaikka itsensä etsimiseen ja meditoimiseen. <3

Loppuun vielä aivan jäätävät poseeraukset molemmilta pojilta. Katsokaa miten Antin Navaronen tykit pumppaa verta sinne viimeiseenkin lihassäikeeseen. Risto on saanut maksimaalisen pumpin suorittamalla puhtaan Arnold 21 liikesarjan, eli niinsanotun Arskaventin. Aivan mieletöntä :D

Ei muuta kuin hyvää viikonalkua kaikille lukijoille.

- Risto ja Antti




maanantai 10. helmikuuta 2014

Rakas päiväkirja.

Morrjentes lukijat.

Pienen tauon jälkeen taas täällä rustaamassa tiedettä tauluun. Ei ole tosiaan hetkeen tullut kirjoiteltua omia päivityksiä. Osaltaan syy johtuu treeneistä ja treenien määrästä, sillä tällä hetkellä meinaa treeni kulkee kuin unelma! Illalla ei ihan välttämättä ole virtaa alkaa kirjoittamaan mitään. Mieletön fiilis kun välillä joutuu lähes pakottamaan itsensä välipäivälle. Mukavaa lihaskipua on esiintynyt viime viikot ja vain hyvällä tavalla. Ei tälläinen päälle kolmekymppinen kaveri enää palaudu yhdessä yössä. Eilen illalla tosin luulin, että patterin termostaatti oli mennyt rikki mut sit tajusin et lihakset kasvaa vaan niin kovalla suhinalla.

Paino on nyt toistaiseksi jämähtänyt paikoilleen, eli noin 84-85 kg aamulla eli noin kilo viikossa on lähtenyt. Päätettiin pitää sitä toistaiseksi nyt pitää sillä tasolla ettei mies aivan ruipeloksi pääse. Jossain kohtaa aletaan taas tiukentamaan ruokavaliota entisestään. Aamu aerobisia koitin jo viime viikolla ja toistaiseksi lähteminen ulos suoraan sängystä on aivan kamalaa. Virtaa silti tällä hetkellä riittää niin töihin kuin treenaamiseen.

Tänään tein taas viikoittaisen pyhiinvaellukseni turun body actionille ja siellä sain kuningasidean. Mullahan on tullut nyt paha tapa poltella savukkeita silloin tällöin. Ennen polttelin lähinnä kaljapäissäni tai jonkun muun yhtä hyvän tekosyyn takia. Nyt siitä kuitenkin on alkanut tulemaan paha tapa ja se häiritsee niin itseäni kuin muitakin vierellä olevia. Etenkin suorituksissa salilla tai pelikentillä sen huomaa heti. Tupakka maistuu ja haisee jäätävän pahalta ja en saa päähäni miksi ihmeessä mun tekee mieli sitä polttaa. Tänään sain haukut niskoilleni tosiaan body actionissa kamalasta tupakan hajusta, joten päätin keksiä itselleni tavan päästä eroon koko pahasta tavasta.

Eli homma menee näin. Joka kerta seuraavan 3kk aikana kun joku siellä tutuista tai niistä jotka tunnistavat minut, näkevät minun polttavan tupakkaa, niin lahjoitan 50€ joko lastensuojeluun tai jonnekkin luonnon-/ eläinsuojelu kohteeseen. Narauttaja saa itse päättää lahjoituksen kohteen sitten tarkemmin. Lahjoitus tehdään tietenkin narauttajan nimissä, joten kiitos ja kunnia menee oikeaan osoitteeseen. Narauttajan tulee heti ilmoittaa käryämisestäni mielellään kasvokkain tai sitten pitää olla vahvat todisteet (aika ja paikaa yms).

Tälläistä tällä kertaa. Hyviä treenihetkiä kaikille treenaajille ja sohvaperunoille antoisia hetkiä olympialaisten ja salkkareiden parissa. :)

-Risto



lauantai 8. helmikuuta 2014

Tunkkaisuutta ilmassa?

Morrje!

Taas on hetki vierähtänyt viime päivityksistä. Nyt on suurinpiirtein taas elävien kirjoilla ja reenit on alkanut rullata normaalilla syklillä. Mieleeni tuli vain asioita, jotka jaan nyt kanssanne haluatte sitä tai ette.

Kuten edellisessä tekstissä jo viittailin, niin totta tosiaan viimeviikko pyhitettiin täysin levolle ja reenikertoja kerääntyikin koko viikkoon kokonaiset 0 kertaa. Tämän viikon alussa taas uudella motivaatiolla ja sykkeellä reenaamaan ja syömään. Noh olisihan tuo pitänyt jo arvata kuinka käy, kun aloittaa syömään 4200kcal/pvä, kun aineenvaihdunta on täysin tukossa. ---> Pari päivää ruoka väkisin alas ohjeiden mukaan ja kroppa aivan tukkoon tästä johtuen. Oikeastaan jo tiistaista alkaen suorastaan kammottava olo, ukko kärsi selkeesti ja niin kärsi kyllä reenikin. Tästä johtuen nyt hiilarit hieman pienemmät, odotellaan kärsivällisesti hetkeä, kun keho alkaa toimimaan niinkun sen kuuluu toimia ja kaloria koneeseen taas.

Kaikkia aktiivisia lukijoita kiinnostaa varmasti painon kehitys. Noh kipeenä ollessa tosiaan ei mitään massoja sen enempää edes koitettu, joten nyt paino noussut n.3-4kg bulkin aikana. Paino tänään aamulla 93kg yövukin jälkeen mitattuna. Olo nyt jo selkeästi parempi ja tuntuu, että tuo aineenvaihduntakin tuosta lähtee, kuin lähteekin toimimaan vielä joskus.

Nyt vaan sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä, koska eihän tässä mitään isompaa hätää mihinkään ole.




...Loppuun vielä väsähtänyt valkku yövuorossa

Olkaa ahkeria ja tehkää sitä mistä oikeasti pidätte =)

-AnttiO


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kun flunssa iskee, treenatakko vaiko ei?

Day 24


Hei vaan taas pitkän ajan jälkeen kaikki te iloiset ja vähemmän iloiset lukijat! Kuten otsikostakin jo päätellä saattaa, on meikäläiselle iskenyt nyt neljännellä viikolla melkoinen räkätauti,  pieni lämpö ja tottakai sitä myötä yleinen heikotus.

Kuukausi oli jo melkein ovella, treeni kulki kuin unelma, syöminen tuntui lähes ihanalta, paino oli noussut täydellisellä vauhdilla, kunnes unelma romahti täysin. Joka vuotinen pakollinen flunssa iski meikäläiseen eilen illalla ja pakotti sängyn pohjalle. Harmitti ja kiroilutti tottakai, mutta henkilökohtainen mielipiteeni mitä olen ohjattavillekkin toitottanut aina: "terveys ennen kaikkea, kuunnelkaa omaa kehoa".

Vaikkei kuumemittari mullekkaan näytä tähtitieteellisiä lukemia, niin on olo todella vetämätön. Kuten jo edellä mainitsin on harmitus tällähetkellä suunnaton. Pitää kuitenkin mielestäni hiukan priorisoida asioita tärkeys järjestykseen… Olenko mielummin nyt tämän viikon rauhassa kotona lepäillen, vai treenaanko puolikuntoisena ja olen mahdollisesti pahoissa tauti "kierteissä" pitkiä aikoja? Valitsen itse ensimmäisen, enkä koe että vastausta tarvisi sen enempää edes perustella.

Mitenkäs sitten ruokavalion toteutus?

Luonnollisesti tälläisessä tilanteessa, jossa keho taistelee jo itsessään tauteja vastaan ei ruoka maistu samalla tavalla kun terveenä, tämän tiedostanee jokainen itsekkin. Olen nyt itselleni antanutkin sen verran helpotusta, että ruuat koostuu suurimmaksi osaksi ruokavalion perus raaka-aineista muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Annoskoot eivät ole nyt älyttömiä, jos mieli tekee ruisleipää, niin syön ruisleipää, kaikki mitä saa tankkailtua kurkusta alas on käytännössä vain plussaa. Kuitenkin tässäkin tapauksessa on syytä käyttää omaa järkeä. Ei ole mielestäni tarkoitus avata kymmentä sipsi/karkkipussia viereen vain ajatuksella: "kun on kipeä niin saa syödä mitä vain". Uskoisin jokaisen tiedostavan tämän ilman sen kummempia selittelyitä, eli oma järjenkäyttö on täysin sallittu taas kerran tässäkin asiassa.

Pahoittelen sekavaa tekstiä, mutta näin pienessä höyryssä tuo viimeinenkin oikea kirjain ja sana katoaa täysin.

Ja jos olette flunssassa, niin muistakaa hyvät ihmiset levätä, tässä harrastuksessa maltti on todellakin valttia =)

-AnttiO

perjantai 24. tammikuuta 2014

Yötyö ja kataboliapeikko.

Tervehdys lukijat!
Nyt on tullut monelta saralta jo palautetta blogistamme ja yllätykseksemme on palaute ollut pääosin positiivista. Kiitämme tässä vaiheessa kaikkia lukijoitamme. Kivaa että kiinnostusta löytyy. Koitetaan jaksaa pitää mielenkiintoa ylhäällä ja kirjoitellaan muistakin aiheista kuin ainaisesta punttaamisesta.

Antin kanssa molemmat tosiaan teemme vuorotyötä ja mukaan mahtuu paljon pitkiä yövuoroja. Pituutta vuorolla on 15 tuntia ja joskus saattaa työn luonteen takia mennä hieman ylitöiksikin. Mitä olen itse huomannut näissä pitkissä öissä, niin nälkä saattaa yllättää helposti. Yleensä tilanne on toivoton siinä mielessä, että eväät ovat jo aikoja sitten syöty. Varsinkin tehtävälle herätessä on makeannälkä välillä suunnaton ja autolle astellessa saa kaikin keinoin itseään estellä menemästä työpaikan ns. sotilaskauppaan eli paikkaan missä myydään tavaraa suklaasta näkkileipään.

Nälän tunnetta saan itse ainakin siirrettyä juomalla vettä tai vielä parempi jos jotain mehua on käytössä. Konstit on monet jokaisella ketä yövuoroja tekee. Toiset saattavat syödä ihan kunnon ruokaa aamuyön tunteina, mutta itselläni tämä vetää kropan aivan sekaisin.

Erinäisiä aminohappojuomia tulee joskus juotua yövuorossa, jolloinka ei pääse pelätty kataboliapeikko yllättämään. Katabolia on lihasta hajoittava tila näin karkeasti sanottuna. Eniten kataboliaa kuitenkin esiintyy kovan treenin aikana voimaharjoittelussa. Lisää voitte lukea tästä. Sivuilla asia on ainakin hyvin yksinkertaisesti selitetty.

Vuorotyössä tulee melko helposti välillä sorruttua "helppoihin" ruokiin eli kaikki mitä kaupungin pitseriat ja muut sen semmoiset myyvät. Johtuu varmasti siitä, että yövuoroja saattaa olla useampi peräkkäin ja päivisin ei jaksa/ehdi tekemään mitään ruokaa. Toisaalta väsyneenä ei paljon wokki/kana/riisi-sekoitus maita.

Nyt kun tämäkin asia on päästetty sydämeltä ja luomisen tuska on ohitse, niin on kiva laittaa loppuun kuva työkaveristani ja hyvästä ystävästäni Timosta sekä minusta. Tämä kuva on aivan uunituore (klo 03:10) ja kuvastaa tämänhetkisiä tunnelmia täällä maineikkaassa Liedon sairaankuljetusasemalla, jossa olen etuoikeutettu itse välillä keikkahommia tekemään. Huomenna taas paluu raudan alttarille Antin kanssa ja runtataan olkapäät sekä ojentajat pulleiksi.

-Risto


Lietolainen hipsteri Timppa punainen lakki päässään. Ilme on myös viehättävä.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Day 15

Olipa kerran selkäpäivä ja sen pituinen se. Treenit lähteny molemmilla nyt täydellä teholla käyntiin ja miehet pysyneet terveinä, jos "pientä" lihaskipua ei lasketa mukaan. 

Tänään treenattiin selkä taas uuteen uskoon. Treeni koostuu lähinnä viidestä liikkeestä eli kulmasoudusta, maastavedosta, ylä- ja alataljasta ja leuanvedosta. Ylä- ja alataljan liikkeitä sovelletaan välillä fiiliksen mukaan. Mukaan treeniin saatetaan ottaa esim. "hammer" laitteita sekä T-kulmasoutu. 

Tänää otettiin salilla 152 kuvaa, joista julkaisukelpoisia oli korkeintaan kaksi. Liitetään ne tähän tekstin loppuun. Kuvaaminen salilla on muuten helkkarin noloa ja kyseenalaista, emmekä suosittele sitä kenellekään. Myös lippalakin käyttö on mustalla listalla ja yleensäkin kaikki päähineet miehillä. 

Ravinnosta lyhyesti sen verran, että Ristolla on nälkä ja Antilla on vatta kokoajan täynnä. Tällä hetkellä mennään "kisassa" lähes tasalukemissa. Antti on painoa nostanut kaksi kiloa ja Risto tiputtanut lähes kolme kiloa. Lopussa tulee olemaan melko tasaista, mutta kisa käydään hyvässä hengessä loppuun. 

-Risto ja Antti

Valkku pumppaa T-kulmasoutua


Hammer-laite tuo mukavan polton latseihin.





torstai 16. tammikuuta 2014

Day 11

"Kaloria koneeseen!" sano Antti ku annoksensa näki! Reilu viikko painettu nyt kohtuu kovilla kaloreilla ja sen kyllä huomaa niin reeni energioista, kun myös omasta olosta reenin ulkopuolella.

Ensimmäinen viikko meni melkolailla täysissä oloissa ja nälästä ei ollut luonnollisesti tietoakaan. Nyt kuitenkin kroppa alkaa tottumaan ja olo on vallan mainio kaikinpuolin. (Kalorit nyt kuitenkin samoissa n.4200-4300/vrk)

Aamupaino dieetin alussa oli siinä 89kg tienoilla keskimäärin. Nyt paino siinä +90kg +-2kg.Tavoitteena noin. 0,5kg nousu/viikko. Kuten edellä jo mainitsinkin olo on vielä aika hyvä ja kaikki menee kohdilleen, mutta aika näyttää kuinka miehen käy, kun painoa on tullut +5kg. Viime dieetistä meinaan muistelen, että kun painoa nostettiin n.8kg niin olo oli tuolloin melkoisen tukala :P

Risto on tällä viikolla ollut täysillä mukana myös reeneissä ja noutanut vihdoin salikortin M&M kuntotalolle. Mies suorastaan kiinteytyy ja kasvaa silmissä! Lupasi myös olla mielettömän raavitussa kunnossa dieetin jälkeen ;)

Reenikuvat pyrimme julkistamaan blogiin tämänviikon lopulla, tai ensiviikon alulla.

Nyt kuitenkin pakko mennä tekemään hiukan ruokaa, jottei vallan juodu pieni mies katabolia peikon kynsiin!

-AnttiO